Kehitysavun kirous haihtumassa?
Hallitus ilmoitti poikkeuksellisesti kehitysaputukiin kohdistuvista säästöaikeistaan jo ennen budjettineuvotteluja. Reilua sinänsä, jotta tukea saavat kansalaisjärjestöt kykenevät ennakoimaan käytettävissä olevien varojen vähenemisen. Syytä ennakointiin todella on, sillä kansalaisjärjestöjen saamasta tuesta leikataan 43 prosenttia. Siis lähes puolet.
Menneinä vuosikymmeninä tehtyä kehitysyhteistyötä on syystäkin moitittu. Osa hankkeista on suunniteltu ja toteutettu ulkoapäin eurooppalaisin voimin eikä hankeajan puitteissa ole koulutettu paikallisia osaajia jatkamaan aloitettua työtä tai edes korjaamaan rikkoutuvia länsimaista tuotuja laitteita. Eräs kärkkäimmistä ja samalla asiaa parhaiten tuntevista kehitysavun arvostelijoista on eläkkeellä oleva suurlähettiläs Matti Kääriäinen, jonka kirja Kehitysavun kirous julkaistiin tämän vuoden tammikuussa. Hän on sitä mieltä, että monissa maissa kehitysapu tukee lähinnä paikallista eliittiä, ei demokratisoitumista, ja että äärimmäinen köyhyys on häviämässä lähinnä sellaisissa maissa, joille ei ole annettu kehitysapua.
Kehitysapua ja sen antamisen tapaa on lupa kritisoida. On erinomaista, että joku kiinnittää huomiota siihen, että ulkoa tuleva avustaminen helposti passivoi avun kohteena olevia. Näin on valitettavasti monin paikoin käynyt. Kehitysapuhankkeita tulee ehdottomasti evaluoida ja virheistä oppia. Uskoisin, että virheistä on jo opittukin. Kehitysapuhankkeet eivät enää ole niin ulkoaohjautuvia kuin aiemmin. Puhutaan prosessin omistajista, process owners, joita ovat paikallisten yhteisöjen edustajat, eivät ulkopuoliset avustustyöntekijät. Toki tässäkin on vaara, että varsinainen valta jää paikallisen eliitin käsiin. Siksi monilla projekteilla on vaatimuksena esimerkiksi naisten ja/tai vammaisten edustuksen vaatiminen esimerkiksi koulutettavia valittaessa. Tarvitaan myös seurantaa ja muutakin kuin paperilla näkyvää raportointia. Paikan päällä olevilta kansalaisjärjestöjen ulkomaisilta työntekijöiltä vaaditaan niin maan tuntemusta kuin neutraaliutta paikallisten toimijoiden suhteen.
Hallituksen suunnittelemista leikkauksista kärsivät eniten Kirkon ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura, Fida International, Suomen Punainen Risti ja Plan Suomi. Ne ovat kaikki järjestöjä, jotka toimivat ruohonjuuritasolla ja joilla on yleensä paikan päällä omia työntekijöitä, jotka vastaavat avun päätymisestä oikeaan osoitteeseen. KUA ja SPR antavat myös katastrofiapua. Ne myös toimivat useissa maissa, jotka ovat pakolaisten lähtömaita, kuten Syyriassa. Ei voi kuin ihmetellä hallitusta, joka olisi ollut samaan aikaan valmis pienentämään pakolaiskiintiötä ja leikkaamaan kehitysyhteistyön määrärahoja.
Kehitysyhteistyön leikkausten perusteluna kuulee usein sanottavan että ensin pitää laittaa asiat kuntoon kotimaassa ja vasta sitten auttaa muita. Lentokoneen happinaamaria paikalleen asetettaessa järjestys on oikea, mutta kehitysyhteistyöstä puhuttaessa pitää muistaa säilyttää suhteellisuudentaju. Tämän viikon keskiviikkona julkaistiin riippumattoman tanskalaisen ajatushautomon tutkimus, jossa vertailtiin Euroopan maiden kansalaisten onnellisuutta. Sen mukaan suomalaiset olivat Euroopan onnellisinta väkeä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon pelkästään taloudellisia tekijöitä, vaan se mittasi lisäksi ihmisten kokemaa onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Tasa-arvo oli suurin suomalaisten onnellisuutta selittävä tekijä. Asiat eivät siis kaiken kaikkiaan ole meillä niin huonosti, etteikö meiltä riittäisi apua myös niille kaukaisille lähimmäisille, jotka sitä tarvitsevat.
Suomen tulisi lopettaa täysin Kirkon ulkomaan avun yms. kautta annettava kehitysapu.
Valtion tulisi suunnata kehitysapu suomalaisten yksityisyritysten kehitysmaihin kohdistuvaan viennin tukemiseen ja pakolaisille suunnattavaan hätäapuun.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän tuo ”evaluoida” olisi suomeksi?
Ilmoita asiaton viesti
Olisko muuan kansalaisjärjestöjen ongelma siinä, että ne tottuvat vuosien saatossa saamaansa omaan ”pikku-monopoliin” julkisessa rahanjaossa ja samalla rakentuvat ja laajentuvat yhä tukiriippuvaisemmiksi, perustellen tätä kehitystä omalla erinomaisuudellaan?
Myös kansalaisjärjestöt rutinoituvat ja urautuvat, myös niiden tehokkuus huojuu, myös niiden toiminnassa ja hallinnossa on piirteitä, joihin tulee voida puuttua. Ja myös niiden tilalle voi löytyä uusia, jopa parempia vaihtoehtoja toimia.
Niiden tulee kyetä perustelemaan itsensä muutenkin kuin, että ”järjestöjen toiminta kärsii”. Jos valtio ei anna niille entistä tukimäärää, ei pidä heti närkästyä. Eivät ne ole ainoita ’niukkuudessa’ eläviä?
Ilmoita asiaton viesti
Ns. kehitysapu auttaa ja ylläpitää etupäässä ko. järjestöjä. ”Loput” laitetaan itse kohteeseen tai ainakin uskotaan laitettavan! Ns. välikädet ottavat tästäkin vähästä ”vähän”, joten mitä jää jäljelle? Tuskin juuri mitään!? Tulee mieleen lähinnä ns. Kankkulan kaivo! Järjestöt pelkäävät vain oman toimintansa toimijoiden tulevaisuutta!
Ilmoita asiaton viesti
Tyypillinen ajatusvirhe: ”Asiat eivät siis kaiken kaikkiaan ole meillä niin huonosti, etteikö meiltä riittäisi apua myös niille kaukaisille lähimmäisille, jotka sitä tarvitsevat.”
Yleistetään ”meidät” suomalaiset, joilla on hyvin ja on varaa, kaikkiin suomalaisiin. Ns. itsestä yleistämistä. Tosiasiassa vain osalla on varaa. Lisäksi unohdetaan se, että valtion varattomuutta paikataan velalla. Kannattaa ajatella pidemmälle ja olla varovainen toiveissaan ehkä joskus alkavasta talouskasvusta.
Mitä kehitysapuun tulee, esitän kysymyksen: mikä on kohdemaan hallinnon vastuu ja kuinka siihen liittyvä vastuuntunto maksimoidaan. 40 % Tansanian valtion budjetista tulee kehitysapurahana. Niinpä veronmaksajat huolineen ovat 40 % vähemmän tärkeitä taloudellisessa mielessä.
Ylipäätään ensisijainen vastuu kansalaisistaan on valtiolla itsellään. Se, että vastuuttomuutta kierretään auttamalla valtion ohi, vain pitkittää valtion välinpitämättömyyttä. KUA itse kertoo, että koulusta valmistuvista lapsista vain puolet osaa kirjoittaa ja lukea kokonaisen lauseen. Koulut on, mutta vastuuta ei.
Vaikka me tietäisimme mielestämme, kuinka asiat hoitaa, toisten vapautta ja vastuuta emme saa auttamalla viedä.
Ilmoita asiaton viesti
Olen ihan samaa mieltä siitä, että kansalaisjärjestöjen toimintaan tulee suhtautua kriittisesti ja niiden kautta rahoitettavien hankkeiden tulee olla perusteltuja. On kuitenkin virheellistä väittää että verovaroista annettava kehitysapu menisi suurimmaksi osaksi näiden järjestöjen ylläpitämiseen. Useat niistä keräävät suoraan lahjoitusvaroja, joilla katetaan toiminnan kulut ja lisäksi rahoitetaan avustustoimintaa kohdemaissa.
Kun kirjoitin meillä suomalaisina olevan varaa auttaa myös muita, en katso syyllistyneeni itsestäni yleistämiseen. Tarkoitin sitä, että yksikään suomalainen ei elä sellaisessa köyhyydessä, missä köyhimpien maiden köyhät elävät. Meillä on myös korkeatasoinen peruskoulutus kaikille, on toimiva julkinen terveydenhuolto jne.
Totta kai tulee lähteä siitä, että jokainen valtio pitää ensisijaisesti huolen omistaan. Mikko Kangasoja kuitenkin itse toteaa, että niin ei tapahdu esim. Tansaniassa. Silloin olisi minusta vastuutonta sulkea silmät tältä tosiasialta ja todeta vain että hoitakoon itse asiansa. Toinen asia on sitten se, että tulee pyrkiä toimintataoihin, jotka siirtävät vastuuta vähitellen yhä enemmän paikallisille itselleen, jotta ei jatketa passivoivaa avustamista, jota jo alkuperäisessä kirjoituksessani kritisoin. Me emme todellakaan tiedä, mitkä ovat parhaimmat toimintatavat tietyssä ympäristössä ja kulttuurissa. Siksi kehitysyhteistyö ei todella saakaan olla tuontitavaraa, vaan yhteistyötä, jossa paikallisilla toimijoilla on tuo kuvaamani prosessinomistajan rooli.
Pertti Väänäsen kanssa olen samaa mieltä siitä, että kaupallista yhteistyötä kehittyvien maiden kanssa tulisi lisätä ja tukea. Nyt olisi oikea aika investoida esim. Afrikan maihin. Siellä vuotuinen talouskasvu on viiden prosentin luokkaa. Kaupan alan yhteistyö ei kuitenkaan poissulje kansalaisjärjestöjen tekemää työtä. Kansalaisjärjestöjen työ tulee vain suunnata oikein, ruohonjuuritasolle ja sitä kaikkein eniten tarvitseville.
Ai niin, ja evaluoida tarkoittaa arvioida. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Köyhyyden vertailussa on oltava tarkka. Suomessakin on asunnottomia, joilla ei ole kuin vaatteet päällään. Sosiaaliturva on, mutta sen euromääräinen vertailu vääristää ajattelua, koska meillä leivän palakin on paljon kalliimpi kuin Afrikassa.
Köyhyyden ohella miettisin kurjuutta. Kuinka autamme Suomessa kaltoinkohdeltuja, raiskattuja, pahoinpideltyjä, kiusattuja? Vanhuksia laitoksissaan? Onko sellaiseen rahaa ja onko sellainen kurjuus pahempaa kuin köyhyys? Vertauskuvallisesti kärjistäen: keppikerjäläisen heittäminen tsaarin palatsin lattialle ei tee hänestä sen rikkaampaa. Eli köyhä Suomessa ei välttämättä voi sen paremmin kuin köyhä Afrikassa.
En tässä väitä, että Suomessa köyhimmät etsivät ruokaa tai myytävää kaatopaikoilta, mutta olisi syytä tietää kuka apua oikeasti eniten tarvitsee.
Afrikkalaisten valtioiden vastuuttomuuden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että muut hoitavat heidän hommansa tai että jos jätämme hoitamatta, sulkisimme silmämme. Valtiot lisäksi ottavat varmasti kaiken rahan mitä tarjotaan. Mitä enemmän saa, sitä vähemmän tärkeää on saada oma verojen keruu ja talous vetämään.
Koko kehitysavun kritiikki tiivistyy siihen, että pelkkä hyvä tahto ei riitä ja voi jopa olla tuhoisaa. Afrikkalaisten omat ekonomit pitävät ruoka-apua tuhoisana, koska sen takia paikallisten viljelijöiden ei kannata kilpailla ilmaiseksi maahan tuodun viljan kanssa. Niinpä he siirtyvät muihin tuotteisiin ja siksi seuraava ruokakriisi alkaa itää.
Voimme neuvoa, muttemme tehdä toisten töitä. Rahan syytäminen tulee kalliiksi, koska se on helposti saatu, ja sitä siksi käytetään heikommin harkiten (toki antaja haluaa myös valvoa käyttöä). Auttaminen luo lisäksi epätasa-arvoisen suhteen auttajan ja autettavan välille. Hetkellisesti se ei haittaa, mutta pitkään jatkuessaan se asettaa auttajan ylemmäs ja autettavan alemmas. Jos auttaja pyytäisi rahaa palveluistaan, autettava voisi vaatia parempaa palvelua. Se pistäisi myös miettimään tarkemmin, haluaako oikeasti palvelun. Kun palvelusta on sitten maksettu vaivalla tienattua rahaa, palveluun sitoutuu paremmin ja siltä haluaa enemmän hyötyä.
Kerran kysyin tuttavalta, haluaako hän minulta ylimääräisen patjan. Hän halusi, joten annoin. Pian näin sen roskiksessa. Jos olisi maksanut, tuskin olisi heti roskiin heittänyt tai olisi ainakin tarkemmin miettinyt ostaako vai ei.
Kehitysapu on nykyajan pehmeää siirtomaavaltaa. Avustusjärjestöt hoitavat ja rakentavat monia ruohonjuuritason juttuja, mitä valtiot voisivat hoitaa. Lisäksi valtioille annetaan merkittävästi suoraa budjettitukea, jota vastaan taas asetetaan ehtoja käytölle.
Ilmoita asiaton viesti