Kehitysavun kirous haihtumassa?

Hallitus ilmoitti poikkeuksellisesti kehitysaputukiin kohdistuvista säästöaikeistaan jo ennen budjettineuvotteluja. Reilua sinänsä, jotta tukea saavat kansalaisjärjestöt kykenevät ennakoimaan käytettävissä olevien varojen vähenemisen. Syytä ennakointiin todella on, sillä kansalaisjärjestöjen saamasta tuesta leikataan 43 prosenttia. Siis lähes puolet.

Menneinä vuosikymmeninä tehtyä kehitysyhteistyötä on syystäkin moitittu. Osa hankkeista on suunniteltu ja toteutettu ulkoapäin eurooppalaisin voimin eikä hankeajan puitteissa ole koulutettu paikallisia osaajia jatkamaan aloitettua työtä tai edes korjaamaan rikkoutuvia länsimaista tuotuja laitteita. Eräs kärkkäimmistä ja samalla asiaa parhaiten tuntevista kehitysavun arvostelijoista on eläkkeellä oleva suurlähettiläs Matti Kääriäinen, jonka kirja Kehitysavun kirous julkaistiin tämän vuoden tammikuussa. Hän on sitä mieltä, että monissa maissa kehitysapu tukee lähinnä paikallista eliittiä, ei demokratisoitumista, ja että äärimmäinen köyhyys on häviämässä lähinnä sellaisissa maissa, joille ei ole annettu kehitysapua.

Kehitysapua ja sen antamisen tapaa on lupa kritisoida. On erinomaista, että joku kiinnittää huomiota siihen, että ulkoa tuleva avustaminen helposti passivoi avun kohteena olevia. Näin on valitettavasti monin paikoin käynyt. Kehitysapuhankkeita tulee ehdottomasti evaluoida ja virheistä oppia. Uskoisin, että virheistä on jo opittukin. Kehitysapuhankkeet eivät enää ole niin ulkoaohjautuvia kuin aiemmin. Puhutaan prosessin omistajista, process owners, joita ovat paikallisten yhteisöjen edustajat, eivät ulkopuoliset avustustyöntekijät. Toki tässäkin on vaara, että varsinainen valta jää paikallisen eliitin käsiin. Siksi monilla projekteilla on vaatimuksena esimerkiksi naisten ja/tai vammaisten edustuksen vaatiminen esimerkiksi koulutettavia valittaessa. Tarvitaan myös seurantaa ja muutakin kuin paperilla näkyvää raportointia. Paikan päällä olevilta kansalaisjärjestöjen ulkomaisilta työntekijöiltä vaaditaan niin maan tuntemusta kuin neutraaliutta paikallisten toimijoiden suhteen.

Hallituksen suunnittelemista leikkauksista kärsivät eniten Kirkon ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura, Fida International, Suomen Punainen Risti ja Plan Suomi. Ne ovat kaikki järjestöjä, jotka toimivat ruohonjuuritasolla ja joilla on yleensä paikan päällä omia työntekijöitä, jotka vastaavat avun päätymisestä oikeaan osoitteeseen. KUA ja SPR antavat myös katastrofiapua. Ne myös toimivat useissa maissa, jotka ovat pakolaisten lähtömaita, kuten Syyriassa. Ei voi kuin ihmetellä hallitusta, joka olisi ollut samaan aikaan valmis pienentämään pakolaiskiintiötä ja leikkaamaan kehitysyhteistyön määrärahoja.

Kehitysyhteistyön leikkausten perusteluna kuulee usein sanottavan että ensin pitää laittaa asiat kuntoon kotimaassa ja vasta sitten auttaa muita. Lentokoneen happinaamaria paikalleen asetettaessa järjestys on oikea, mutta kehitysyhteistyöstä puhuttaessa pitää muistaa säilyttää suhteellisuudentaju. Tämän viikon keskiviikkona julkaistiin riippumattoman tanskalaisen ajatushautomon tutkimus, jossa vertailtiin Euroopan maiden kansalaisten onnellisuutta. Sen mukaan suomalaiset olivat Euroopan onnellisinta väkeä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon pelkästään taloudellisia tekijöitä, vaan se mittasi lisäksi ihmisten kokemaa onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Tasa-arvo oli suurin suomalaisten onnellisuutta selittävä tekijä. Asiat eivät siis kaiken kaikkiaan ole meillä niin huonosti, etteikö meiltä riittäisi apua myös niille kaukaisille lähimmäisille, jotka sitä tarvitsevat.

SoiliNorro
Kristillisdemokraatit Mäntsälä

Olen kolmen jo aikuistuneen ja yhden alaikäisen lapsen äiti, kieltenopettaja, kunnanvaltuutettu ja perusturvalautakunnan jäsen.Voit tutustua ajatuksiini myös blogissani osoitteessa http://soilinorro.blogspot.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu